Akupunktio

Mitä akupunktio on

Länsimaisen lääketieteen näkökulmasta akupunktio on tiettyjen akupunktiopisteissä olevien hermopäätteiden stimulointia akupunktioneuloilla. Tästä stimulaatiosta välittyy hermoärsykkeitä hermoja pitkin selkäytimeen, sieltä eteenpäin aivojen eri keskuksiin ja autonomisen hermoston tumakkeisiin.

Ärsykkeistä käynnistyy elimistön oma kivunlievitys- ja parantumisprosessi. Prosessissa on havaittu erilaisten säätelyhormonien vapautumista, lisämunuaiskuoren aktivoitumista, endorfiinien ja oksitosiinin lisääntymistä elimistössä, verenkierron yleistä ja paikallista lisääntymistä ja elimistön homeostaasin parantumista. Myös elimistön immuunijärjestelmä aktivoituu akupunktuurihoidon vaikutuksesta.

Perinteisen kiinalaisen lääketieteen mukaan sairaudet ovat energia- ja nestekierron häiriöitä. Elimistön toimintaa ja sairauksia selittävät teoriat on luotu jo paljon ennen nykyistä ihmisen anatomian ja fysiologian tuntemusta.

Sairauksia hoidetaan energiakanavilla eli meridiaaneilla olevien akupunktiopisteiden kautta. Tiettyihin pisteisiin neuloja laittamalla liikaa energiaa ajetaan pois tai puuttuvaa energiaa kutsutaan paikalle, jolloin sairaus alkaa parantua.

Mitä akupunktiolla hoidetaan

Akupunktiohoidon indikaatio on kipu, erityisesti erilaiset tuki- ja liikuntaelinten sairauksiin liittyvät kivut.

Eniten hoidetaan niska-hartiaseudun kiputiloja. Muita paljon hoidettuja kiputiloja ovat:

  • polvinivelrikon kiputilat
  • selkäkivut ja ischiaskivut
  • jännityspäänsäryt
  • migreeni estohoitona
  • olkanivel kivut ja liikerajoitteet
  • lonkkanivelrikon kivut
  • tenniskyynärpääkivut, golfkyynärpääkivut
  • erilaiset jännetulehdukset

Akupunktiossa aktivoidaan elimistön omaa paranemisprosessia. Akupunktio hoito annetaan omana hoitona tai yhdistettynä fysioterapiaan, hierontaan tai muuhun pehmytkudoskäsittelyyn. Kun kipu on hoidettu, asiakas voi palata normaaliin elämään ja aloittaa liikkumisen ja itsensä hoitamisen ilman kipua. Ammattitaitoinen hoitaja antaa ohjeita ja neuvoja akupunktiohoidon yhteyteen.

Vaste saavutetaan usein jo ensimmäisellä hoitokerralla ja hoidon tehokkuus varmistetaan yleensä korkeintaan viidellä hoitokerralla.

Milloin akupunktiota ei suositella

Kontraindikaatioita akupunktiohoidolle ovat vaikeat psyykkiset sairaudet ja pistos pelko. Raskauden ensi kolmanneksen ja viimeisten kuukausien aikana ei suositella akupunktiohoitoa vatsan ja selän alueelle.

Suurten leikkausoperaatioiden jälkeen suositellaan akupunktiota vasta noin 6 kk jälkeen operoinnista. Kuume, vaikea munuaistauti ja verenvuototauti (hemofilia) ovat kupunktiohoidon vasta-aiheita.

Akupunktion historiaa

Akupunktiota on käytetty hyvin kauan. Vanhimpien kivikautisten kiinalaisten esinelöytöjen arvioitu ikä on n. 7000 vuotta. Noin 3500 vuotta sitten valmistetussa pronssinukessa on jo kuvattu akupunktiopisteitä ja meridiaaneja. Silloin hoitomuoto on ollut jo lähellä nykymuotoista hoitojärjestelmää.

Keski-Eurooppaan akupunktio on tullut 1600-luvun jälkipuoliskolla idänkauppiaitten mukana. Läntiseen maailmaan hoitomuoto levisi laajemmalle presidentti Nixonin Kiinan vierailun jälkeen vuonna 1972. Suomen Lääkäreiden Akupunktioyhdistys perustettiin 6.12.1972.

Suomen Lääkärien Akupunktioyhdistys on alkanut kouluttaa fysioterapeutteja akupunktuurin käytössä vuodesta 1995 lähtien. Suomen Lääkäreiden Akupunktioyhdistys ry, Suomen Fysioterapia- ja kuntoutusyritykset FYSI ry ja Suomen Fysioterapeutit ry järjestävät peruskoulutusta akupunktuurista. Kyseiset koulutukset vaativat osallistujiltaan fysioterapeutin pohjakoulutuksen.

Kuinka voimme auttaa?

Fysioterapia Iloinen Ilme
Olavinkatu 44 I, 2. kerros
57100 Savonlinna

Olemme täällä sinua varten

Henkilökohtaisesta ohjauksesta täysimittaiseen kehonhuoltoon. Varaa aika nopeasti ja kätevästi verkossa meille jo tänään.

Copyright© 2019 Iloinen Ilme Oy Savonlinna

Made with ♥ by Antti Tolvanen

Fysioterapiailoinenilme_logo_vihr_valk_360px